Niinhän tässä taas on käynyt, että blogi on jäänyt kaiken muun alle. Mutta ei hätää, täällä ollaan ja hyvin elellään, paksusti ainakin jos ei muuta...
Avajaiset on lusittu, kauppa on ollut jo lähes kolme viikkoa auki ja tekemistä on edelleen ihan omiksi tarpeiksi, joinakin päivinä voisin jopa jälleen toivoa sitä monistuskonetta, jolla saisin itsestäni pari kolme kopiota suorittamaan osan töistäni. Kauppa on edelleen hieno ja sinne on kiva mennä. Asiakkailta olemme saaneet paljon palautetta, suurimmaksi osaksi kaikki on ollut myönteistä. Se tuntuu erityisen hyvältä, sillä asiakkaita vartenhan se kauppa on tehty.
Tänään ajelin illansuussa taas tänne varakotiini. Ilma oli onneksi parempi kuin viikko sitten, jolloin vettä tuli taivaan täydeltä koko matkan. Nyt sateli välillä, mutta aurinkokin pilkisteli mukavasti. Parikymmentä kilometriä ennen määränpäätäni edessäni oli aivan mieletön sateenkaari. Melkein teki mieli pysähtyä tien sivuun ottamaan kuvaa, mutta enpä sitten viitsinyt kuitenkaan. Sateenkaaren päässä sanotaan olevan aarre, ehkä jopa kultaa. Minun aarteeni kuitenkin on siellä toisessa päässä, mistä ainakin toivon tämänkin sateenkaaren alkaneen... Tämä ihmisen elo on siitä kummallista, että vaikka järki sanoo minulle monenmoista tosiasiaa, ei se kuitenkaan saa minua ymmärtämään sitä ikävää ja kaipuuta mitä sydämeni ulvoo. Tänäänkin vain parinkymmenen kilometrin ajon jälkeen ikävä oli aivan suunnaton. Siitä en pääse irti...
Viikonloput kuluvat aivan liian nopeasti, ei malttaisi millään lähteä pois kotoa. Talokaupoista ei ole kuulunut ei sitten yhtikäs mitään. Minä haluaisin antaa talon isompaan välitystoimistoon, mutta mies ei halua. Hänen mielestään me voimme odottaa sopivaa ostajaa...minä olen eri mieltä, mutta näillä mennään. Eräs minulle tärkeä ihminen veikkasi, että ennen joulua saamme talomme myytyä. Sitä minäkin toivoisin, mutta en uskalla edes haaveilla asiasta. No, asioilla on tapana järjestyä, tavalla tai toisella, eli tulevat kuukaudet näyttävät miten meidän käy.
Kotiin on muullakin tavalla kaipuu, sillä läheiseni on jo jonkun aikaa ollut sairaana. Epätieto vaivaa minua, sillä minä kun tapaan aina mietiskellä vähän liiankin tarkkaan asioita. Ajatukseni ovat hänen kanssaan, mutta välillä olen omatuntoni kanssa tuskissani, sillä haluaisin olla lähempänä. Tiedän, etten silti voisi sen enempää auttaa, vaikka lähempänä olisinkin, mutta ehkä läheisyyteni antaisi edes jotakin helpotusta. Toivon ja luotan siihen, että tämäkin asia selviää pikemmin kuin uskommekaan! Halauksia sinne:)
Huomenna vaihtuu kuukausi, on jo lokakuu. Illat alkavat olla tosi pimeitä, onneksi vielä lämmintä syysilmaa on riittänyt. Vesisateet saisivat vain jo hellittää, masentavaa katsella harmaata taivasta päivä toisensa jälkeen. Ja jos vielä yhden toiveen saisin esittää, se liittyy tulevaan talveen. Metri vähemmän lunta kuin parina viime vuonna, sillä mikäli tämä minun seilaaminen kodin ja varakodin välillä jatkuu, olisi se huomattavasti mukavampaa taittaa suht asiallisissa merkeissä!!!
Minulla olisi hirmuisesti asiaa, mutta jostakin syystä ajatus ei nyt kulje. Lähetän sinulle virtuaalihalin ja olen onnellinen kaikesta rakkaudesta jota osakseni saan...
R
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti