Tsugu tsugu tsugu tsugu lähdetään.......

Niinhän tässä taas on käynyt, että blogi on jäänyt kaiken muun alle. Mutta ei hätää, täällä ollaan ja hyvin elellään, paksusti ainakin jos ei muuta...

Avajaiset on lusittu, kauppa on ollut jo lähes kolme viikkoa auki ja tekemistä on edelleen ihan omiksi tarpeiksi, joinakin päivinä voisin jopa jälleen toivoa sitä monistuskonetta, jolla saisin itsestäni pari kolme kopiota suorittamaan osan töistäni. Kauppa on edelleen hieno ja sinne on kiva mennä. Asiakkailta olemme saaneet paljon palautetta, suurimmaksi osaksi kaikki on ollut myönteistä. Se tuntuu erityisen hyvältä, sillä asiakkaita vartenhan se kauppa on tehty.

Tänään ajelin illansuussa taas tänne varakotiini. Ilma oli onneksi parempi kuin viikko sitten, jolloin vettä tuli taivaan täydeltä koko matkan. Nyt sateli välillä, mutta aurinkokin pilkisteli mukavasti. Parikymmentä kilometriä ennen määränpäätäni edessäni oli aivan mieletön sateenkaari. Melkein teki mieli pysähtyä tien sivuun ottamaan kuvaa, mutta enpä sitten viitsinyt kuitenkaan. Sateenkaaren päässä sanotaan olevan aarre, ehkä jopa kultaa. Minun aarteeni kuitenkin on siellä toisessa päässä, mistä ainakin toivon tämänkin sateenkaaren alkaneen... Tämä ihmisen elo on siitä kummallista, että vaikka järki sanoo minulle monenmoista tosiasiaa, ei se kuitenkaan saa minua ymmärtämään sitä ikävää ja kaipuuta mitä sydämeni ulvoo. Tänäänkin vain parinkymmenen kilometrin ajon jälkeen ikävä oli aivan suunnaton. Siitä en pääse irti...

Viikonloput kuluvat aivan liian nopeasti, ei malttaisi millään lähteä pois kotoa. Talokaupoista ei ole kuulunut ei sitten yhtikäs mitään. Minä haluaisin antaa talon isompaan välitystoimistoon, mutta mies ei halua. Hänen mielestään me voimme odottaa sopivaa ostajaa...minä olen eri mieltä, mutta näillä mennään. Eräs minulle tärkeä ihminen veikkasi, että ennen joulua saamme talomme myytyä. Sitä minäkin toivoisin, mutta en uskalla edes haaveilla asiasta. No, asioilla on tapana järjestyä, tavalla tai toisella, eli tulevat kuukaudet näyttävät miten meidän käy.

Kotiin on muullakin tavalla kaipuu, sillä läheiseni on jo jonkun aikaa ollut sairaana. Epätieto vaivaa minua, sillä minä kun tapaan aina mietiskellä vähän liiankin tarkkaan asioita. Ajatukseni ovat hänen kanssaan, mutta välillä olen omatuntoni kanssa tuskissani, sillä haluaisin olla lähempänä. Tiedän, etten silti voisi sen enempää auttaa, vaikka lähempänä olisinkin, mutta ehkä läheisyyteni antaisi edes jotakin helpotusta. Toivon ja luotan siihen, että tämäkin asia selviää pikemmin kuin uskommekaan! Halauksia sinne:)

Huomenna vaihtuu kuukausi, on jo lokakuu. Illat alkavat olla tosi pimeitä, onneksi vielä lämmintä syysilmaa on riittänyt. Vesisateet saisivat vain jo hellittää, masentavaa katsella harmaata taivasta päivä toisensa jälkeen. Ja jos vielä yhden toiveen saisin esittää, se liittyy tulevaan talveen. Metri vähemmän lunta kuin parina viime vuonna, sillä mikäli tämä minun seilaaminen kodin ja varakodin välillä jatkuu, olisi se huomattavasti mukavampaa taittaa suht asiallisissa merkeissä!!!

Minulla olisi hirmuisesti asiaa, mutta jostakin syystä ajatus ei nyt kulje. Lähetän sinulle virtuaalihalin ja olen onnellinen kaikesta rakkaudesta jota osakseni saan...


R

Melko haipakkaa!

Heipparallaa!

Viimeisimmästä tekstistä on vierähtänyt tovi jos toinenkin, mutta siihen on ainoastaan yksi syy ja mielestäni hyvä sellainen: työntäyteinen elämä. Päivät on venyneet erittäin pitkiksi, siis hyvin hyvin hyvin pitkiksi. Mutta minä en valita, sillä tätä varten olen tähän pääni pistänyt ja joka päivä herätessäni rättiväsyneenä hymyilen, sillä niin hölmöltä kuin se ehkä kuulostaakin, elän suurta unelmaani.

Hienointa tässä kaikessa on, että olen saanut palautetta työstäni. Siis ihan vilpitöntä sellaista. Välillä on päässyt itku, sillä fyysisesti on rankkaa tehdä 13-15 tunnin työpäiviä ja siihen henkinen taakka kaikesta ajatustyöstä ja siitä vastuusta mikä harteillani on. Tosin, edelleen, tätähän mä halusin!

Kaupasta tulee hieno, että ihan vaan kaikille tiedoksi, kannattaa poiketa vähän kauempaakin;) Olen ylpeä omasta työstäni, sillä voin selkä suorana nauramatta sanoa, että minä olen näkyvästi siinä kaupan hyllyissä mukana. Siinä on se kaikki työ mitä olen jo ennen tänne tuloani halunnut tehdä ja mitä olen kesän työstänyt vain ajatuksissani. Ja kun tämän kaiken lisäksi olemme rämpineet viimeiset 1,5 kuukautta erilaisten pienempien ja suurempien ongelmien parissa, jotka eivät ainakaan ole helpottaneet työtämme, tulen varmasti purskahtamaan itkuun avajaisten hetkellä. Tämä on oikeasti todella iso juttu mulle!

Muuten tämä onkin sitten ollut vähän ylä- ja alamäkeä. Viimeiset kaksi viikkoa ovat olleet kaikkein pahimmat. En millään haluaisi lähteä sunnuntaina pois kotoa, sillä ikävä on aivan liian suuri. Itku tulee pienemmistäkin jutuista, jokaisen puhelun jälkeen...Ja ajatukset pyörivät vähän väliä kotona poikien luona. Tätä mä en olisi halunnut, enkä sen vuoksi voi hyväksyä sitä, että kukaan ei halua ostaa taloamme, jolloin saisin kaikki rakkaani luokseni. Mälsää...

Eli näin yhteenvetona, työni on juuri sitä mitä sen tällä hetkellä pitääkin olla ja mitä haluan ja olen halunnut, mutta valitettavasti elämäni muuten ei ole ihan sitä mitä haluaisin. Niinhän se menee, että aina ei voi voittaa, ei edes joka kerta:(

Eteenpäin sano mummo lumessa, palataan rakkaat ystävät !

R