Tahdonasiaa...

Moi!
Mä en TODELLAKAAN ole kirjoittanut siis lähes vuoteen tänne blogiini, liekö tätä kukaan enää lukeekaan... Mutta luin viimeisimmäksi jääneen kirjoitukseni äsken, siinä olin viimeisenä luvannut kirjoittaa kun seuraavan kerran olisi jotakin positiivisia juttuja mielessä. No, onhan tässä välissäkin paljon positiivista ollut, mutta vasta nyt muutaman viikon aikana blogini henkiinherättäminen on jälleen tuntunut hyvältä ajatukselta :)

Blogin aloittaessani, tapahtumat liittyivät yhteen elämäni suurimmista, samalla hienosta, mutta myös ah niin raskaasta päätöksestä. Jättää kaikki hyvä, vanha ja rakas taakseen ja hypätä aivan täysin ummikkona tuntemattomaan. Nyt kun aikaa on kulunut kohta jo kaksi vuotta ja yhdessäkin olemme täällä jo asuneet 1,5 vuotta, voi näitä ahdistavia ja ikävän sävyttämiä tekstejäkin tulkita monelta kannalta. Ne olivat silloin minulle oikeastaan ainoa keino purkaa oman pääni sisällä vellovia tunteita. Hyvä että ne jonnekin edes purin, muuten tilanteeni ei olisi näinkään hyvin mennyt kuin se nyt on. Ja oikeastaan en edes tiedä lukeeko tätä blogia kukaan, mutta sekin on aivan toissijainen seikka, sillä itselleni tämä on vähän kuin päiväkirjaa...

Eli nyt lähdetään "puhtaalta pöydältä" kirjoittelemaan uusista tahtoa vaativista seikkailuista. Ja ensin vähän tilannekatsausta siitä mitä tähän vuoteen edellisen ja tämän tekstin välille on mahtunut :)

Viime kesä oli ja meni. Asuimme vuokra-asunnossamme vielä heinäkuun loppuun saakka, jolloin pääsimme muuttamaan uuteen (vanhaan) taloomme. Ostimme siis 2000 neliötä maata ja sen päälle rakennetut 52-vuosimallia olevan remontoidun talon kolmessa kerroksessa, autotallin, huvimajan ja iiiiiison terassin sekä liiterin. Ja mikä parasta mä sain ihan oikean oman KASVIMAAN :)

Töissä on asiat hiljalleen alkaneet asettua omaan uomaansa ja minäkin olen jo vähitellen huomannut kuuluvani porukkaan sen täysivaltaisena jäsenenä. Isot kiitokset siitä kuuluu koko kaupan "vanhalle" henkilökunnalle, he ovat ottaneet tälläisen räpätädin erittäin hyvin joukkoonsa. Ja muutenkin työasiat ovat menneet parempaan suuntaan, saan jälleen aikaiseksi, enkä koe olevani aivan pihalla kaikesta. Ja onneksi tuo ukkokultakin on saanut työnsä pitää, näistä huonoista ajoista huolimatta. Välillä on ollut lomautusuhkaa niskassa, mutta ainakin toistaiseksi on ollut hommia. Tosin Kotkassa asti, mutta matkahan on lähes samaa luokkaa kuin Orivedeltä oli Tampereen työmaille.

Talvi oli ja meni, valitettavasti en saanut sitä lumista ja kaunista talvea, mutta toisinaan näinkin. Ukko tippui katolta tammikuussa ja siinä menikin sitten useampi viikko sairaslomalaisena. Onneksi kuitenkin selvittiin pelkällä säikähdyksellä, sillä olisi voinut kyllä käydä erittäin pahasti, tiputusta kun oli kuitenkin useampi metri ja hän mäjähti suoraan selälleen. Muisti on muuten palautunut (ensin kun ei muistanut mitään), mutta itse tapahtumasta hän ei vieläkään muista mitään. Kyllä muuten pelästyin!

Kevät on ollut taas ihanaa aikaa, varsinkin tälläisen hullun viherpeukalon kannalta. Olen kuopsuttanut pihaa sen mitä olen joutanut ja tänään viimeksi sain jälleen yhden urakan tehtyä. Lannoitin ja istutin ison osan kasvimaata, sinne meni ruohosipulia, tilliä, persiljaa, kahta eri sipulia, kahta eri salaattia, retiisiä ja naurista harson alle itämään :) Aiemmin keväällä perkasin mansikkamaat ja nyt vielä harsotimme nekin. Muutama viikko sitten istutin myös kymmenen vadelman tainta, voi kunpa ne kasvaisivat nopeasti! Koko kasvimaa on valitettavasti pitänyt kääntää käsin, sillä isäni meille antama perintökalleus, maanmuokkauskone, ei suostu talven jäljiltä käynnistymään :( Urakka on ollut aivan järjettömän kovatöinen, mutta ainakin reisi- ja perslihakset on tullut treenattua ;)

Ja sitten siihen asiaan, miksi päätin jälleen herättää tämän blogini henkiin. Eli helmikuussa vihdoin kyllästyin jatkuvaan pahaan olooni ja kolotuksiini ja päätin, että ennen nelikymppisiäni olen elämäni kunnossa! Aika hurja päätös, mutta olen päättänyt, että kun kerran tahdon asiassa onnistua, myös teen niin. Ensin aloin ihan omine neuvoineni muuttamaan tapojani, mutta innostuin muutaman henkilön yllyttämänä kokeilemaan Jutan superdieettiohjelmaa, joka kesti sen 6 viikkoa. Tuloksia on tällä hetkellä tullut ihan mukavasti, joskin viimeisen kolmen viikon aikana ei ole tapahtunut yhtään mitään. Paitsi ehkä hieman kiukkua siitä, etten saa mitään konkreettista aikaiseksi. Olen kuitenkin tyytyväinen siihen, että laardia on sulanut helmikuun alusta tähän hetkeen 12,5 kiloa ja nyt vaan positiivisella asenteella eteenpäin :)

Tämän viikon aikana on nytkähtänyt uusi projekti käyntiin, tänään vielä minun pitäisi saada uusia ohjeita tulevaan. En millään malttaisi odotella!!! Eli näillä mennään nyt eteenpäin, kirjoittelen tänne kuulumisiani, aina kun muilta hommiltani joudan :)

Aurinkoisia kevätpäiviä, Riikka