Ihmisen elämä on yleensä ottaen melko yksinkertaista, mutta itse teemme siitä niin usein vaikeaa. Valintoja pitää tehdä ihan pienemmistäkin asioista, mutta ne isoimmat valinnat ovat kuitenkin niitä joiden tekeminen tai tekemättä jättäminen jättää myös suurimmat jäljet polkuumme.
Itse elän tällä hetkellä sellaista aikaa, että tunteet menevät ylös ja alas kuin vuoristorata. On hetkiä kun onnellisuus on niin valtavaa, etten hetkeäkään epäile enkö olisi tehnyt oikeita päätöksiä, mutta silmänräpäyksessä onnellisuus saattaa muuttua totaaliseksi itkukohtaukseksi ja tunteeseen siitä, ettei mikään ole sitä mitä sen pitäisi olla. Mistä sitä sitten tietää onko ne oikeat ratkaisut tehty?
Kolme viikkoa on takana elämää uusissa maisemissa. Työn tekeminen on jälleen kivaa ja innostavaa. Porukka on mitä mahtavin, siitä suuri kiitos heille! Mutta koti-ikävä on valtava. Nytkin tätä kirjoittaessani tunnen jo valmiiksi suunnatonta ikävää kotiin, sillä seuraavaan kahteen viikkoon en pääse tänne. Tai pääsisinhän minä toki, mutta oman jaksamisen kannalta yhden vuorokauden pikavisiitti kotiin ei välttämättä ole järkevä. Sattuu aivan valtavasti ajatus siitä, etten näe rakastani ja noita rakkaita hännänheiluttajia kahteen viikkoon. Aika kuluu varmasti nopeaan, sillä olenhan siitä kahdesta viikosta töissä 11 päivää. Mutta silti. Onko tämä tosiaan sitä mitä minä haluan?
Talon myyminen tuntuu tällä hetkellä olevan erittäin vaikeaa. Viimeiset kiinnostuneet ovat olleet kolme viikkoa sitten, sen jälkeen ei ole välittäjästäkään kuulunut mitään. Laskimme hintaakin hieman, mutta ehkä tämä kesälomakuukausi ei ole aivan otollisinta aikaa talonmyymiselle. Sopimuksemme loppuu tämän viikon jälkeen. Siinäkin olen tehnyt laskelmia ja pohdintoja siitä, että jatkammeko saman paikallisen välittäjän kanssa, vaiko annammeko talon myyntiin Tampereelle, jossa välittäjillä kuitenkin suuremmat asiakasverkostot. Tosin palkkiotkin sitten heillä tuplasti, jopa triplasti suuremmat kuin nyt joutuisimme maksamaan. Mutta kun tarkkaan mietin ja puntaroin, olen tullut siihen tulokseen, että mikäli talomme myytäisiin huomattavasti nopeammin, olisin siitä kyllä valmis maksamaankin! Ja sehän merkitsisi myös sitä, että saisin omani luokseni ja tämä ramppaaminen ja ikävöinti loppuisi. Voi kun olisi se kristallipallo mistä katsoa miten tämä täytyisi tehdä!!!
Nautin vielä nämä viimeiset tunnit kotona olemisesta, vaikka välillä tunne onkin kuin löysässä hirressä. Otan kuitenkin kaiken irti tästä ihanasta ja rentouttavasta viikonlopusta rakkaideni kanssa, kuulumisiin :)
R
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti